keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Birthday exchange with Sari, Tout Rouge

Tämän vaihdon pistelyn valmiiksi saaminen venyi ja venyi. Olin jo epätoivon partaalla ja todella pettynyt itseeni, kun vihdoin viimein sain pistelyt postitettua Sarille. Eilen illalla sain kuulla että Sari oli lahjansa saanut ja vielä tyytyväinenkin siihen, joten ehkä minäkin jossain vaiheessa voin antaa itselleni anteeksi. Viime keväänä vain ei syntynyt pistoja, ja joskus sen "juuri oikean" mallin löytäminen vain vie aikaa.


Pistelyt toteutin kahdella eri tummanpunaisen DMC:n sävyllä, joista tiesin sarin pitävän. Pistelyiden taustakangaskin valikoitui noiden punaisten myötä, ja kertaantuupa siinä palleroissa myös pohjakankaiden valkeus. Molemmat pistelyt on tehty pellavalle, tiheys vain on vähän eri.



Isompi flatfoldina toteutettu pistely on Renato Parolinin Aspettando-sarjasta. Se oli mielestäni vain niin kovin suloinen, tammenlehtineen sopii hyvin syksyyn ja sydämet vievät sen aina jouluun asti, luulisin. Pistelyn alla on vanulevy, takaseinää koristaa pitsi ja ruudullinen sävyyn sopiva nauha pitää flatfoldin koossa.


Sama aihe jatkuu myös pienemmässä "lahjuksessa" linnut ja sydämet.
Pienen tyynyn ohje löytyy De Fil en Aiguille- lehden hors-serie Tout Rouge numerosta.
Mallin suunnittelija on Marie-Anne Réthoret-Mélin, hänen suunnittelemiaan malleja löytyy lisää mm täältä.


These lovelies I stitched for an exchange. It was more than overdue already but I'm happy that I finally could do it. The person I made them for had said that she likes certain dark red shades of DMC, so the designs have been made with two of those shades. The backing fabric recalls both the reds and the whites of the linens used for the actual stitchings themselves.
The flatfold carries a design by Renato Parolin, a bird from her Aspettando series.
For the small (pin?)cushion I found the design from French mag De Fil en Aiguille, the design is by Marie-Anne Réthoret-Mélin. Her designs can also be found from Mango Pratique's books.

9 kommenttia:

  1. Tosi kauniit, sopivat hyvin Sarin tyyliin!

    VastaaPoista
  2. everything is so cuteeeeeeeeeeeeeee
    have fun x

    VastaaPoista
  3. Toki passaa LHN:ia joskus lainatakin, mutta jos tietäisin, mitkä sulla erityisesti on tähtäimessä, voisin ottaa ne tekemislistani alkupäähän, ja sit myöhemmin oikeesti vaihtaakin ne johonkin sulta liikenevään malliin?

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit ja puna-valkoisina
    -ah-niin klassisen tyylikkäät pistelyt.
    Kumpikin lintumalli on ihana ja flatfold viimeistelysi tosi taidokasta työtä :)
    Minullahan on se tekemäsi Joulupistely ff.
    Menen heti kurkistamaan mitä kivaa linkin takaa löytyy :) :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana pistelyt. Ja sopivat tosiaan hienosti myös jouluun :) Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Nuo on kauniit mallit ja flatfold on upea, en ole koskaan sellaista tehnyt. Ne lehdet jotka virkkasin on jostain ikivanhasta virkkauslehdestä, jonka oon jo onnellisesti hukannu. Joku Diana virkkausideoita tai vastaava.

    VastaaPoista
  7. Hurjan ihania lintumalleja kumpainenkin! Ihanasti viimeistelty flatfold. Yksiväriset työt on kyllä aina niin tyylikkäitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!