keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ja kohta menee hermot!!

Olen nyt aloittanut kirjoittamaan tätä tekstiä jo kolme kertaa, siis tämä on neljäs....
Josko tämä nyt onnistuisi!!
My latest finish that I'm able to show to you.
Design is freebie from gazette94.

Sain vihdoin viimein viimeisteltyä ja kuvattua syyskoristeen, jota olin tekemässä. Malli on syksy gazette94 ilmaismalli vuodenaika sarjasta, kaunis ja yksinkertainen. Aion pistellä kyseisiä pieniä vuodenaikatauluja myös lisää.
Koriste on kuvattu keittiönkaapin ovessa roikkumassa, ja kyllä minulla on aito retro keittiö suoraan 70-luvulta, ja väritys on sen mukainen...
Jaa, lisäänpä sitten kuvia joskus myöhemmin, ei näemmä onnistu nyt kuvien liittäminenkään!
Pitäisiköhän minun mennä nukkumaan ja herätä uudestaan, josko sitten tämä päivä alkaisi toimimaan...

Backing of my latest finish.

No laitetaan kuva, ja lainataan se Outilta, yhdestä viime aikoina valmiiksi saadusta pikkutyöstä. Meillä on Outin kanssa tiedossa adventtivaihto ja ajattelin yllättää hänet jo näin syssyllä! Pistelin siis hänelle pienen syyskoristeen, malli oli Lizzie Kate ja nimeltään Boo Squared. Malli oli mielestäni sellainen sopivan syksyinen, hauska, eikä kuitenkaan kilju liikaa Halloweenia. Pakettiin meni myös sinikirjavaa Novitan tico-tico lankaa, sillä Outi tykkää myös neuloa niinkuin minäkin.

With this little Lizzie Kate Boo Squared design and some yarn, I surprised my exchange friend Outi.
Picture is from Outi's blog

Tänään posti toi tilauksen suoraan Englannista. Tilasin Across Town Stitching verkkokaupasta viime viikolla 50 tokkaa DMC lankoja, muutamia viimeistelyyn tulevia nauhoja ja Bothy Threadsin Gorjuss- sarjasta Winter Friend-kitin! Hintaa sillä oli 14£, eli mielestäni varsin edullinen. Eli tätä minä nyt pistelen lähiajat! Tarkoitus olisi tehdä tämä eräälle lähipiirin pienelle neidille syntymäpäivälahjaksi.

I made an order at Across town Stitching last week.
One of my purchases was this sweet kit by Bothy Threads
that I'm going to stitch as a bday gift for a little lady.
Gorjuss Winter Friend kit.
Kuva yhdestä keskeneräisestä työstä. Lizzie Katen Think Autumn, itse tee värjätylle kankaalle. Ilmeisesti kankaan kuivuessa uunissa se sai jotain vaurioita, sillä varsin reilunkokoisesta palasta vain tämä oli käyttökelpoinen, kangas hapertui muuten käsissä...
One of my most recent showable WIPs. Lizzie Kate's  Think Autumn on teastained (myself) aida.


5 kommenttia:

  1. wow wow wow very sweet stitching and lovely finishes..i love all of them so much..a big well done dear.
    enjoy your stitching with sweet gorjuss kit.love and hugs cucki xx

    VastaaPoista
  2. Hei Sari!

    Ai,ai kun on nätti tuo Gazetten Syys-malli pisteltynä ja tosi hyvän näköistä kun työt on nauhoilla toisissaan kiinni !
    Saanko lainata tuota ideaa joskus!?

    Noista vuodenaika-malleista tulisi upea sarja..
    Ihastelin jo Outin blogissa yllätystäsi,olipas kultainen ajatus Sinulta ilahduttaa häntä jo nyt syksystä .

    Tee-värjäys yms. on aina arvoituksellista,mitenkangas reagoi ,tarttuuko väri ja millainen siitä tulee lopulta..
    Kiva tuo toinenkin L.K työ..

    VastaaPoista
  3. Nätit pistelyt yms. Minusta olisi kiva nähdä sun keittiö :) t: nimim. Retro on ihanaa. Tihrustin aiemmin kieli pitkänä jossain kuvassa näkyvää pöytäliinaasikin, se oli upea.

    VastaaPoista
  4. Kivoja syyskoristeita! Minäkin olen pistellyt tuon Gazetten mallin.
    Meillä muuten oli edellisessä kodissa räikeänoranssit keittiönkaapit!
    Edellisen kirjoituksen lumikuningatar on tosi upea, varmasti on vaatinut paljon työtunteja.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset vielä kerran hauskasta ja osuvasta syysyllätyksestä! :)
    Tuosta Gorjuksesta tulee tosi suloinen - mullakin olisi 2 Gorjussta odottelemassa, kun vaan löytäisi sopivan välin niiden kanssa puuhastelemiselle. Ehkä talvella sitten...
    Kaunis on myös syksyinen Gazette94-työ, sekin minulla "odottavien listalla", kuten moni muukin ko. suunnittelijan malli. Niissä on usein hauskaa oivallusta. Ja linnut ovat yleensä aina pistelyissä hauskoja.
    Tuosta Lizzie Kate -työstä tulee kanssa suloinen. Laitoitko siis teellä värjäämäsi kankaan uuniin? Minä olen värjännyt ihan vaan ensin liottamalla kangasta teeliuoksessa. Sitten olen huuhdellut kangasta niin kauan, että ei enää irtoa väriä. Hetken kuluttua (kun kangas on hieman kuivahtanut)olen silittänyt kankaan. Minusta sillä tavalla on tullut ihan hyvä, eikä väri hevillä irtoa. (Jokainen meistä teenjuojista tietää, että teetahrakin pysyy - ja pysyy... ;D)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!