perjantai 6. toukokuuta 2011

Pääasiaa

Minä olen juuriltani blondi, mutta viime ajat olen kulkenut eri sävyisillä ruskeiksikin kutsuttavilla hiuksilla, piiloäly ;) Mutta jo jonkun aikaa olen taas harkinnut blondiksi ryhtymistä ja ta-daa, toteutin sen eilen! Toissa päivänä kaupasta tarttui mukaan paketti värinpoistoa. Ja ei kun tuumasta toimeen. En kai taas toiminut ihan ohjeiden mukaan, kun lopputuloksena on ihan platinanvaaleat juuret ja oranssin kirjavat latvat! Muru kun tuli eilen meitä hakemaan viikonlopun viettoon, meinasi jo ovelta kääntyä takaisin, totesi vain  Neiti Koiralle että Mamsu on hävinnyt jonnekin... Murun mielestä tällaisistä isommista asioista olisi kuulemma pitänyt "keskustella" tai ainakin edes ilmoittaa ennalta, miksi kysyn minä? Yllätysmomentti olisi ollut huomattavasti pienempi. Ulkona hän kommentoi vielä lisää, pääsiäinen ja vappu ovat kuulemma molemmat jo ohi... En tiedä pitäisikö olla otettu vai murjottaa?!? No itsestäni en nyt kuvaa ottanut, joten meidän perheen hiustyyliä saa esitellä Neiti Koira, jonka tukka näyttäisi olevan kampauksen tarpeessa ja kuonokarvojakin pitäisi lyhennellä.


Kukkakellon pistely on menossa tässä vaiheessa. Ohjeen mukaan tuon ison isomman vinoneliön kulmat eivät olisi noin terävät, mutta kuten jo aiemmin sanoin, on minun vähän sovellettava ohjetta, jotta taulusta tulisi oikean kokoinen. Kulmiin tulee vaaleanpunaisia "ristikoita" ja kukkiin vielä vähän lisää yksityiskohtia ja lehtien sisuksiin tummempaa vihreää.


Kiitoksia kaikille taas kommenteista! On kiva tietää, että joku lueskelee näitä minunkin raaputuksiani! Vaikka alunperin ajattelinkin, että tämä on tavallaan vähän niinkuin käsitöden virtuaalipäiväkirja, saan jotain valmiiksikin, kun ne täällä julkisesti esittelen.
En tiedä olenko niinkään nopea pistelijä, mutta minulla on tuota ylimääräistä aikaa vain hieman enemmän. Olen ollut jo jokusen vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä, niin aikaa riittää, ja jollain ne päivänsä on täytettävä. Työelämässä tiiviisti oleva Muru kun aina viikonlopun päätyttyä kysyy mitä seuraavalla viikolla teen.
Välillä toki on aikoja, ettei vain jaksa tehdä mitään tai viime syksynä leikattu oikea olkapää kiukuttelee niin paljon, ettei mistään tule mitään.

4 kommenttia:

  1. Kauniita nämä sinun ristipistotyöt.
    "Mukava" kuulla että toisetkin ovat "onnistuneet" hiusten värjäyksessä :) Minä onnistuin kerran värjäämään niin, että juuresta oli noin neljä senttiä kirkkaan oranssia ja loput pikimustaa. Pakko oli pipo päässä mennä kauppaan ostamaan uusi väri :)

    VastaaPoista
  2. Hiustenvärjäys on isompi asia? ='D Oi voi..
    Uutta väriä vaan päähän. =)

    VastaaPoista
  3. Kukka-kellosta tulee aivan ihana!

    Kotivärjäys on siitä
    jännää kun ei ainaa tiedä lopputulosta :)


    Minulla on reuma-sairaus ja polvet ihan sökönä,
    ennen harrastin kouluratsastusta yms.

    Nyt kun mitkään liikunta-harrastukset
    ei enää onnistu oon onnellinen kun n.kolme vuotta sitten ystäväni osti mulle pienen r.p-pakkauksen ja olin heti ihan
    koukussa :)

    Pian keksin netistä ihanat r.p-blogit ja tässä sitä ollaan..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!