torstai 26. toukokuuta 2011

Matontekeleitä

Tällä viikolla kun on ollut sateisempaa ja viileämpää, on tämä tyttö istunut parvekkeella ja repinyt pussilakanoita. Juu, ei ole mennyt hermot sen enempää kuin ennenkään, päätin vain testata millaista olisi virkata itsetehtyä matonkudetta ostotavaran sijaan. Pussilakanasta saa näppärästi kudetta ilman että tarvirtsee ommella tai pyöristellä kulmia.

Tätä virkkaan numero 10 koukulla




Tähän riittä nro8 koukku
Mieleni tekisi osallistua osallistua kyh:n, mutta Murun kesäloma alkaa helatorstaista ja yhtään en vielä tiedä mitä kesäkuussa on ohjelmassa. Jonnekin päin tehdään ainakin pieni loma, Saariston rengastie kiinnostaisi meitä molempia. Pitkäksi aikaa emme uskalla lähteä, Murun äiti on niin huonossa kunnossa, 6.viikko sairaalahoidossa alkoi juuri ( ensin reilu 3viikkoa keskussairaalassa, nyt vuodeosastolla ). Viikonloppuna tein pieniä istutuksia, siispä loppukevennykseksi kukkakuvia!
Kirpputorilta löydettiin Murun parvekkeelle juuri väreihin sopiva  kukkapylväs.

Plantagenissa Muru ilmoitti että saisin valita itselle kukan. Mukaan lähti tämä kiinanruusu  ja suojaruukku.

Parvekeviljelijä istutti yrttejä. Rivissä: Basilikaminttu, ruohosipuli, persilja ja sitruunamelissa.

Maalla Neiti Koira suoritti valvontaa...

....tuleehan nurmikko varmasti hyvin leikattua!!

3 kommenttia:

  1. Vaal.punainen pussilakana muuttuu virkattuna niin kauniiksi pitsi-matoksi :)

    Ihania parvekekuvia,kiinan-ruusu on upe ja yrttilaatikosta tulee koko kesä satoa.

    Neiti Koiran valvova katse on tosiaan tarpeen pihahommien laadun valvonnasaa :D

    Juu,tykkään DMC.n All Our Yesterdays-malleista tosi paljon ,mulla olisi OAY-mallikirjakin odottamassa :)

    Tammikuun Crazy January Challengen-aloitukset ja lahjapistelyt on ajankohtaisia ja nyt pistelen vielä lahjaksi saamaani Ruusu-keijua.

    VastaaPoista
  2. Aiai, tuosta ruusukankaasta tuleekin upeaa kudetta; hienon kesähuvilaromanttista jälkeä ;).

    Minä kyllä ajattelin KYH:eenkin liittyä, vaikkei olekaan mitään käsityksenpoikasta, mitä tuolloin tekisin. Amigurumeja, ehkä, ja tiskirättejä, varmaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!