tiistai 29. maaliskuuta 2011

Leivontatarvikkeita

Meillä on tiedossa pääsiäisenä pieni kaffetilaisuus, kun Neiti Koira täyttää vuoden ja Muru saa ammattipätevyyden. Murun koulutus loppui jo vuosi sitten, ja hän sai joku aika sitten tehtyä viimeisen ammattitutkintoon liittyvän näytön. Ja niin suuret juhlat kun on tulossa, täytyy niihin keksiä jotain kivaa!


Käytiin viime viikonloppuna Trion Tiimarissa ja siellä oli alennusmyynnissä iso määrä kaikenlaisia leivonta tarvikkeita. Mukaan olisi tarttunut varmaan enemmänkin, ellei budjetti olisi ollut rajallinen -> koru- ja helmimessut!!

Mukaan tarttui mm. Wiltonin ripoteltavaa sokeria, ihanassa kevään vihreässä värissä. Voi koristella niin kakkuja kuin muffinssejakin. Ensimmäinen idea olisi tehdä muffinsseja, joihin kuorrute, koristeeksi näitä vihreitä rakeita ja pieniä munia. Ostin myös Wiltonin punaista kimallegeeliä, jolla voi koristella myös kaikenlaista. Mukaan tarttui myös Wiltonin koristelukolmio, jonka jokainen sivu tekee erilaista pintaa. Näin saa esim. täytekakkuun kauniin koristellun reunan helposti. Lisäksi ostin Wiltonin 6-osaisen muovisen sydänmuottisarjan.


Kävin Confettin sivuilla vilkaisemassa noita Wiltonin juttuja myös, ja huh, teinhän säästöt. Tosin sinne sivulle ei olisi pitänyt eksyä.... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!