sunnuntai 30. lokakuuta 2011

A long due update

Blogin päivitys on nyt ollut hiljaisempaa, kun flunssan poteminen eikun jatkuu... Välillä päivä pari ihan inhimillinen olo ja sitten taas- räkä valuu ja palelee ja hikoiluttaa, ei kiva!

Jotain olen toki valmiiksikin saanut. Lennun ristipistovaihdoissa syysvaihdossa lähetin paketin Ullalle. Pistelin Ullalle Lizzie Katen Autumn Boxerin eve/linenille. Työn ompelin Luhdan monikäyttöiseen lehtikoriin harsintapistoilla. Mukaan lähti myös itse tehty väreihin sopiva kortti.
Kuva lainattu Ullan blogista.
This one I made for Ulla at autumn themed exchange.
Samaisessa vaihdossa sain Pirjolta ihanan laatikon kera kauniin pistelyn! Samanlaisen laatikon olin ostanut jo aiemmin ja vinkin saatuani katselin että kovin on tutun näköinen sydän. Pirjo oli pistellyt laatikon kanteen aivan ihanalla silkkilangalla osan Renato Parolinin mallista Cuore d'Automno. Olin kovasti kovasti otettu aivan ihanasta yllätyksestä!
Kuva lainattu Pirjon blogista.
This lovely box I received from Pirjo at autumn exchange.
Sain vihdoin valmiiksi jo aiemmin esitellyn Gorjussin, ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli UPEA!!
Viimeistelin pistelyn tyynyksi ja tein saajalleen myös samaa sarjaa olevan kortin. Tänään tuttavaperheen pikkutyttö sen sitten sai... Äitinsä uhkasi, että tyyny jää heidän alakerran sohvalle, mihin totesin että tyyny on tytön ja tytön huoneeseen tehty!!
My first finished Gorjuss project!

I finished it as a pillow.


A card I made to accompany the pillow.


6 kommenttia:

  1. Kaunis lehtikori ja Gorjuss-tyyny on oikein nätti. Hauska idea Pikeltä pistellä osa sydämestä.

    VastaaPoista
  2. Lehtikoriin kiinnitetty pistely oli tosi toimiva idea...varmasti oli mieluinen saajalleen :)

    Piken pistelemä Parolinin sydän on kans tosi luova toteutus..en olis kyllä ite keksinyt tuota..

    -ja sun Gorjuss..aivan mahtava pistely ja viimeistely vielä hienompi!

    Korttissa toistuva aihe oli ihan piste iin päälle :)

    -kiva nähdä mitä seuraavaksi pistelet? Onko jo uusia aloituksia ??

    Paranemista ! :)

    VastaaPoista
  3. wow i love your gift for autumn themed exchange.very sweet..and the box you received is so lovely too,
    well done for the finish..lovely cushion and the cute card..well done xxx

    VastaaPoista
  4. Kivoja pistelyitä. Heitätkö osoitteesi marjanpisto at gmail piste com, niin lähetän postia tulemaan?

    VastaaPoista
  5. Olipas pläjäys ihania juttuja! Toivottavasti pääset flunssasta eroon, olishan se jo kohtuus, kun noin pitkään olet saanut potea :(
    Minä hommailin viikonloppuna vain nukkisjuttuja, mutta siihen liittyen tuli kyllä pisteltyäkin. Tein miniatyyripistelyjä tuolin päällisiksi (katso blogista).

    VastaaPoista
  6. Totta, Gorjuss on tosi hieno!

    Lizzie Kate on niinikään ihana, tosi kivasti viimeisteltykin! Ja nätin, kivasti sommitellun vaihdon sait Pirjolta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!