torstai 30. kesäkuuta 2011

Crow, daisy and some pink lace

Viime päivinä olen tehnyt pieniä niin sanottuja välitöitä. Jokin aika sitten voitin Heatherin blogiarvonnassa pieniä kittejä, joista yksi matkusti Lumiruusulle, josta hän pisteli kauniin Navettakissa-Allin. Itse olen nyt pistellyt kaksi muuta kittiä. Ensiksi DMC:n Daisy-samplerin, josta suurin osa tuli pisteltyä toissapäivänä autoreissulla, kun ajoimme ensin Hollolasta Lahteen,sitten Heinolan ( ja Finlaysonin tehtaanmyymälän ) kautta Hartolaan, sieltä Joutsa-Luhanka-Sysmä-Vääksy-Lahti-Hollola, kun maltoin pistelyn laittaa pois, olivat maisemat huikaisevan kauniita. Valmis pistely on vielä viimeistelemättä, kun en ole ihan varma mihin sen käytän...


Seuraavaksi oli pistelyvuorossa NMI:n Stitch and hang Crow ( varis ), joka tehtiin puuvillalangalla. Oli yllättävän kankeaa pistellä kun on muliinilankoihin yms tottunut.

Eilen aloittelin virkkaamaan viime viikolla hankkimastani meleeratusta virkkauslangasta pitsejä, mihin ne tulevat on vielä yllätys. Pitsin ohje löytyi Novitan sivuilta, ja ensimmäinen on jo valmis!


These small crafts I've been doing last day or two. I won sometime ago in Heather's blogaversary some small kits and now stitched two of them. The DMC Daisy sampler was fun to stitch. The crow gave me some grey hair since it was stitched with stiff cotton thread instead of softer ones like mouline.
Yesterday I started also a small crocheting project. I'm crocheting some laces from pink variegated crochet yarn, for what you will later see!! :) The instructions for the lace can be found from here ( as a drawing ), it's the second drawing from top.

4 kommenttia:

  1. wow.very lovely stitching..i love them both so much..and lace is also looking so stunning..i love the color of the lace..
    keep well dear and happy stitching always xx

    VastaaPoista
  2. Molemmat pikkutyöt on kesäisen sieviä,minäkin tykkään pistellä kaikenlaisia pieniä malleja!
    Pitsi on iiik-miten ihanaa ,en voi kuin ihailla miten ihmeessä joku voi saada langasta koukulla pienen pientä pitsiä..
    Oon siis maailman tumpeloin kutoja ja virkkaus nyt on jo ihan tähtitiedettä minulle :D
    Mutta eihän kaikkien tarvitsekaan osata samoja juttuja !?
    En myöskään leivo juuri ikinä( koska teen aina jotain katastrofaalisen karmeita kakkaroita) mutta nautin kun ystäväni tekevät mitä hienoimpia kaakkuja ja tuulihattuja...hurraa!- erilaisuus ja kaikenlainen lahjakkuus !

    VastaaPoista
  3. Voi että olisi joskus kiva opetella tuota pistelyä.Aion vielä opetellakin.

    Ootte ajelleet täällä meilläpäin,ei ihan meiti mökkikunnassa,mutta naapurikunnassa.

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  4. Onpas soma pitsimalli!
    Kauniita ovat ristipistotyösikin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!