torstai 28. huhtikuuta 2011

Korutehtaalta hyvää päivää

Pitkäperjantaina kylälyreissulla äidilläni sain häneltä rasiallisen ruskeita, turkooseja ja keltaisia ( pääasiassa muovi- )  helmiä. Eilen illalla ryhdyin sitten kokeilemaan mitä niistä saisi aikaan. Ensin syntyi vähän monimutkaisempi ja pientä suunnitteluakin vaatinut koru. Ohje löytyy Bead & Buttonin #102. Pitkään mietin mitä käyttäisin välihelminä, mutta päädyin valkoisiin helmiin. Langat on vielä päättelemättä, koska en ole vielä aivan varma lopullisesta pituudesta. Pitäisikö hiven lyhentää vai pidentää. Koru tuskin jää itselle, sillä en koe värejä lainkaan omiksi.




Rasiassa oli myös vaaleansinistä organzanauhaa. Äitini ihmetteli, että miten sitä voi koruihin käyttää. Samoin hän ihmetteli kovasti t-lukkoja, että mitä ne ovat. Tämä koru tuli vain pujottamalla helmiä nauhaan. Kuvassa nauha näyttää vaalealta, mutta on todellisuudessa vaaleansinistä.


Vahattua ruskeaa nauhaa löytyi rasiasta myös. Siihen pujoittelin turkooseja helmiä. Lopputulos oli tämänkaltainen. Tästä korusta puuttuu vielä lukko, odottelen tilausta jossa on tulossa isompi määrä t-lukkoja.



My mum gave me a box full of beads last Friday. Yesterday I started to check out what I could make out of them. The first necklace is made by following instructions in Bead & Button #102. It hasn't been finished because I'm not sure of the length yet. And I doubt it stays with me, the colors are not mine. Other two are  my own "desings". The organza ribbon is actually pale blue. The last one lacks lock as I'm waiting for my ebay-order with t-locks to arrive any day.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!